
kesälukio väsytti
Liinan konfirmaatiojuhlissa söin itseni täyteen
iltaisin olen hengaillut kavereiden kanssa
tuijottelen ihmisiä ja kuvaan turhia asioita
pyöräilin Ristolle mutta se ei ollut kotona
joten odotin sitä niiden pihalla ja kuvasin taas turhia juttuja
ja muuta turhaa
kesähän on kohta ohi, anteeks jos mä pilaan jonkun päivän kirjoittamalla blogiini näin. kaikki tuntuu olevan kuten ennenkin lukuun ottamatta ihan pienen pieniä muutoksia mun pään sisällä. koulu jatkuu ja mulla on muuten kesätöitä! tai no jatkan niitä vielä elokuun loppuun kait.
anteeks mut tää blogi on muuttunut, vähintäänkin päivitystahti, mulla on nykyään hirveen paljon muita (paljon turhempia) asioita mun päässä, enkä siksi oo postaillu. hmm ja ahdistaa. joten ei mitään erityisiä uutisia... kesä on tosiaan vaan valunut ja päässyt karkuun niin ku vesi mun käsistä vaikka kuinka yrittäs tiivistää.
tunnit kuluu, päivät ja viikot kuluu. tulee seuraava kuukausi, kuluu toinen, vuodenajat vaihtuu toiseen. synkkään, tuttuun, ihanaan. ja sitten mä odotan taas seuraavaa vuodenaikaa jotta tulis seuraava nopeammin. mä en pysähdy hetkiin. mä vaan haluan aina jonnekin muualle. mun elämä tulee kulumaan varmaan vaan siinä kun odotan seuraavaa vuodenaikaa.
miten muiden kesä on sujunut?





1 kommenttia:
oot ollu mielessä, oon miettiny että mitä sulle kuuluu.
mun kesä on vain kulunut. olen tehnyt kaikkea kivaa ja kaikkea vähemmän kivaa.
Lähetä kommentti